Olen Jyväskylän konservatoriolla, on maanantai. Käytävä kuhisee ihmisiä ja tunnelma on odottavainen. Kaikki odottavat Silta-salin ovien avausta. Olen ystävieni kanssa ja fiilis on tosi innostunut. Vihdoin Siltasalin ovet avataan ja ihmiset päästetään sisään istumapaikoille. Menemme kaverijoukkoni kanssa vierekkäisille paikoille. Hetken istuttuamme sammuu salin valot ja isolle screenille ilmestyy loisto-konsertin introvideo, katson sitä haltioituneena. Video loppuu ja valospotit välähtävät päälle ja Loisto-konsertti alkaa. Ajattelen eka, että hitto nää tyypit vetää hyvin ja melkein tekee mieli nauraa onnesta. Seuraava ajatus, joka pomppaa mieleeni on se, että joku päivä mä vielä haluan esiintymään siihen samaiseen saliin.
Muutin noin kaksi vuotta sitten Jyväskylään opiskelemaan musiikkia Jyväskylän Kristilliselle opistolle. Haaveena oli päästä opiskelemaan lisää musiikkia ja opisto mahdollisti viisipäiväisen opetuksen viikossa, joten se oli kuin tarkoitettu minulle. Olin toki opiskellut jo kaksi ammattia, mutta kumpikaan niistä ei liittynyt musiikkiin. Halusin lähteä kokeilemaan siipiäni musiikilla, koska se on aina ollut minulle tärkeää ja olen harrastanut sitä lähes koko ikäni. Nyt kahden vuoden jälkeen edelleen olen samalla tiellä ja musiikin parissa olen saanut tehdä hommia tähän päivään asti ja olen siitä todella kiitollinen
Vuosi Jyväskylän Kristillisellä opistolla oli todella huikea, sain sieltä paljon lisää oppia musiikin saralla ja uusia kokemuksia, sekä hyviä ystäviä. Oli aika hakea kuitenkin keväällä Jyväskylän Konservatorioon, jonne halusin opiskelemaan muusikoksi, sillä se oli minun unelmani. Pääsykokeet olivat päivän pituiset ja olin todella jännittynyt, mutta innoissani. Päivän jälkeen olo oli helpottunut. Kesäkuussa saisin tietää pääsenkö kouluun sisään.
Elämässä on ylä- ja alamäkiä ja minun yksi alamäkeni oli se, kun sain tietää etten päässyt valitsemaani kouluun, jonne kovasti halusin. Se kirpaisi, koska luulin olevani tarpeeks hyvä. Hetken olin allapäin asiasta, mutta onneksi minulla oli ystäviä ja perhe tukena ja he saivat tajuamaan, että täytyy jatkaa yrittämistä ja pyrkiä jatkamaan sen tavoittelua mitä haluan.
Viimeisin vuosi on ollut ehkä elämäni pitkin ja jollain tapaa rankin vuosi, mutta se on myös opettanut minua eniten koskaan. Olen oppinut paljon itsestäni, kasvanut ihmisenä ja löytänyt itsestäni uusia puolia. Vaikka en päässytkään muusikon koulutukseen, sain silti tehdä hommia musiikin parissa koko viimeisen vuoden. Ensin Nuorten Taidetyöpajalla Vola-bändissä ja sen jälkeen Music Against Drugs:lla bänditiimissä ja olen todella kiitollinen näistä mahdollisuuksista.
Tällä hetkellä odottelen pääsykoetuloksia Jyväskylän konservatoriolle. En ole päättänyt luovuttaa, vaan tehdä töitä unelmieni eteen. Toinen kerta ehkä toden sanoo, tai kolmas, tai neljäs. Niin pitkään kuin on tarve. Pointti on se, että älkää luovuttako, jos teillä on unelmia ja tavoitteita, tehkää töitä sen eteen mitä haluatte, ja joku päivä varmasti saavutatte sen. Minä en halua luovuttaa. Vaikka matka olisi pitkä ja kivinen niin tiedän, että varmasti joku päivä olen vielä saavuttanut minun unelmani. Nyt olen matkalla loistoon.
-Jenna