Koronan alkuaika oli hämmentävää. Asuin silloin vielä Kouvolassa. Koulun oppitunnit oli ohi ja pelkästään itsenäisesti toteutettavia asioita jäljellä.
Sinä keväänä oli serkkuni häät, joihin en osallistunut flunssani vuoksi, mutta jälkeenpäin tuli miettineeksi, että ihan hyvä näin – ehkä siitä muut olisi myös sairastuneet ja miettineet onko tää korona? Siitä huolimatta menin nuhaisena katsomaan Dinosaurus-näyttelyä Tikkurilaan, ja siellä Etelä-Suomessa huomasi juna-asemalla, että katsottiin pahasti jos yski tai niisti ja saattoi maski olla yhdellä jos toisellakin.
Vessapaperin hamstraus näkyi myös lähikaupassani, ja miltein hikipisarat otsalla tuli ostettua se viimeinen pieni paketti – Sille kun todella oli tarvetta. Ajatus leimautumisesta hamstraajaksi oli silti takaraivossa. Toisaalta kuka oikeasti välittää mitä mä ostan kaupasta? Ei kukaan ees muista sitä sen hetken jälkeen. Luultavasti. Muistatko sä mitä joku osti viimeks ennen sua kassalla?
Keväällä oli myös muuttoni takaisin Etelä-Pohjanmaalle. Silloin koronan vaikutus näkyi huoltoasemilla. Ruokatilauksia sai ottaa vain mukaan ja osa paikoista oli kiinni kokonaan. Se oli hassua, että suurin osa söi parkkipaikalla niitä ruokia autoissaan. Sekin on taitolaji olla sotkematta penkkejä tai itseäsi, kun haluat kuitenkin sirottaa grillimausteen ranskalaisille ja käyttää ketsuppia.
En kuitenkaan koe koronatilanteen vaikuttaneen minun arkeeni niin paljon kuin joihinkin muihin. Vietän suurimman osan ajastani tietokoneen äärellä notkuen, pelaten pelejä ja piirrellen. Muutto takaisin kotiin oli kuitenkin toisaalta hyvä juttu, on ihmisiä seurana ja useimmiten äiti pystyi hoitamaan kauppareissut töiden jälkeen. Isäni kuuluu riskiryhmään ja äiti on hoitoalalla töissä, joten en muutenkaan halunnut olla kolmas riski, joka tartuttaisi heihin koronan. On helppoa jäädä kotiin.
Maskin käytöstä on tullut hyvätapainen normi. Jos autosta astuu ulos ilman maskia, tulee tunne, että jotain unohtui.
Syksyllä 2020 oli myös siskoni lapsen ristiäiset, jonne tuli lähisuku, mutta silti pahimmat riskiryhmäläiset eivät osallistuneet. Kuvatessani koko tapahtuman, hieman naureskelimme asialle, että onpahan nyt tällainenkin erikoinen muisto tallennettuna. Muistan kuitenkin kuinka sen järjestäminen aiheutti stressiä siskolleni.
Eniten kuitenkin kaipaan tapahtumia. Minulle vuoden tärkeimmät tapahtumat ovat lanit, varsinkin Helsingissä järjestettävät Assemblyt. Siellä näkee kavereita ja uusia tuttavuuksia ympäri Suomea. Se tapahtuma on koti, jossa on pimeää, kaikkia kiinnostavat pelit, eikä ketään syrjitä. Ne on peruttu kerta toisensa jälkeen ja siirretty eteenpäin. Sitä tapahtumaa odotan kuin kuuta nousevaa.
Positiivisena näen yleisesti sen, että kyllä ihmiset välittävät ja muuttavat tapojansa yhteisen hyvän vuoksi.
Toisilla se muutos on voinut kestää, mutta harvemmin enää ketään tulee nähtyä kaupassa maskitta, eikä kukaan pakolla ole liian lähellä kassajonossa.
Positiivisena näen myös kuinka pikku hiljaa enemmän ja enemmän tapahtumia ja eri järjestöjen toimintaa panostetaan verkon välityksellä ja niihin voi osallistua mistä vaan. Samoin etätyöskentelyn näkisin itselläni hyvin mahdollisena tulevaisuudessa, ja tämä aika on varmasti saanut näytettyä yrityksille, että sellainenkin onnistuu.
Tälläisin ajatuksin,
Wenkula
Seuraa Wenkulan ja muiden Digi-Ink ‑toimintaan osallistuneiden nuorten #himmennäkorona ‑streamia yhdistyksen twitch-kanavassa (https://twitch.tv/orangecassette). Tulevat streampäivät 20.5. / 27.5. / 3.6. klo 17.00–19.00. Osallistu IG:ssä myös #himmennäkorona haasteeseen.