Ink-tiimi takoo miekat hauraiksi

Me täällä Ink-tiimis­sä arvos­tam­me lähei­syyt­tä toisiin ihmisiin ja monille yksi koko tiimi­jak­son kohokoh­dis­ta on uusiin työka­ve­rei­hin tutus­tu­mi­nen. Niinpä perjan­tai­na 17. maalis­kuu­ta tiimim­me päätti, että näinä paikoit­tain ankeina kevään päivänä olisi hyvä välillä päästä kokemaan lähei­syyt­tä. Pyörää ei tarvit­se keksiä uudel­leen, siispä päätim­me käyttää ehkä ihmis­kun­nan vanhin­ta keinoa lähes­tyä toista, nimit­täin lähitais­te­lua.

Toden totta, mikäpä muu riisuu ennak­ko­luu­lo­ja yhtä tehok­kaas­ti kuin kaksi­puo­li­nen mättä­mi­nen? Siitä huoli­mat­ta päätim­me, että silmit­tö­mään nyrkki­tap­pe­luun antau­tu­mi­nen luo monille turhan korkean kynnyk­sen, joten parempi olisi lähes­tyä aihetta hilli­tym­mäs­tä näkökul­mas­ta. Valit­sim­me lajik­sem­me histo­rial­li­sen miekkai­lun ja määrän­pääk­si Savelan Taiste­lu­la­ji­kes­kuk­sen, jossa toimii Jyväs­ky­län histo­rial­li­sen miekkai­lun seura. Osaltaan matka Vesan­gan­tien varrel­la sijait­se­vaan taiste­lu­la­ji­kes­kuk­seen loi tunnel­maa: jäiset tiet, kylmä sade ja kulku teolli­suus­puis­ton läpi mäen päälle pieneen tiili­ra­ken­nuk­seen oli omanlai­sen­sa seikkai­lu. Sisälle mentäes­sä tunnel­ma oli kuiten­kin toinen.

Edessä avautui suuri sali, jonka seiniä koris­ti­vat kaikki mahdol­li­nen haarnis­kois­ta ja harjoit­te­lu­nu­keis­ta aina erimuo­toi­siin aseisiin, niin puisiin, muovi­siin ja teräk­si­siin. Tiimin vaihdet­tua vaatteet astetta mukavam­piin, lyöttäy­dyim­me kahden ohjaa­jan seuraan kuunte­le­maan pieni­muo­tois­ta histo­rian luentoa. Tänään kulki­sim­me vanhan italia­lai­sen mesta­rin Fiore dei Liberin oppien mukana, tarttues­sam­me kahden käden pitkä­miek­koi­hin. Oppien paino­tus oli käytän­nön lähei­syy­des­sä, sillä ne oli tehty lailli­sia kaksin­tais­te­lu­ja varten, joissa sodan kaoot­ti­suus ei ollut läsnä. Ennen vanhaan kaksin­tais­te­lut jatkui­vat kunnes vastus­ta­ja oli maassa, elävänä tai ei. Siitä huoli­mat­ta tiimim­me eivätkä luulta­vas­ti ohjaa­jam­me­kaan olleet valmii­ta sitou­tu­maan kuole­man­tais­te­luun aivan vielä, joten meille annet­tai­siin eri materi­aa­leis­ta valmis­tet­tu­ja harjoi­tus­miek­ko­ja. Vielä kouram­me eivät saaneet miekko­ja kuiten­kaan kosket­taa, pitää­hän ennen juokse­mis­ta opetel­la kävele­mään.

Mutta ennen kävelyä piti opetel­la seiso­maan, joten ensim­mäi­nen asia, jonka opimme oli oikea asento. Toinen jalka edessä, toinen takana, polvet jousta­va­na, jotta kroppa voi kääntyä koko voimal­la. Sen jälkeen meidän piti oppia pysymään valppaa­na omasta ympäris­tös­tä, nimit­täin meidän piti liikkua tässä asennos­sa ja yrittää kosket­taa toisiam­me selkään. Pienen hippas­te­lun jälkeen tartuim­me viimein aseisiin, mutta ei oppimat­ta ensin turval­li­suu­des­ta. Eriko­kois­ten ja ‑muotois­ten ihmis­ten kanssa taistel­les­sa on hyvä tietää turvae­täi­syys eli etäisyys, jolloin vastus­ta­jan miekan heilau­tuk­sen ei ole mahdol­lis­ta osua itseen. Taiste­lus­sa tarkoi­tus olisi osua miekan kärki­kol­man­nek­sel­la, mikäli terän jakaa kolmeen osaan, joten etäisyy­den hallin­nal­la on elintär­keä rooli. Harjoit­te­lus­sa kärjet eivät kuiten­kaan saa koskea vastus­ta­jaan ja seuran harjoi­tuk­sis­sa käytän­tö­nä onkin ollut rangais­ta kärjen koske­mis­ta vastus­ta­jaan kevyel­lä viiden­kym­me­nen punner­ruk­sen sarjal­la. Joten, tiimim­me hallit­si nyt seison­nan, liikku­mi­sen ja turval­li­sen etäisyy­den. Oliko jo aika sohia aseilla?

Ei oikeas­taan. Jos aiemmin opette­lim­me seiso­maan ja kävele­mään, varsi­nai­nen taiste­le­mi­nen olisi enemmän­kin tanssia, tai kuten ohjaa­jam­me sen sanoi, kirjoit­ta­mis­ta. Periaat­tees­sa kaksin­tais­te­lu ei ole sen kummem­paa kuin liikku­mis­ta asennos­ta toiseen ja näiden asento­jen muodos­ta­mia sarjoja. Ainoa vaan, että tämän liikku­mi­sen aikana tapah­tuu mielen­kiin­toi­sia asioita. Jokai­sel­le liikkeel­le on vasta­liik­keen­sä, esimer­kik­si ratkai­su kahden lyönnin jäädes­sä toisiin­sa jumiin on siirtyä lähem­mäs ja antaa rivakka potku haaroi­hin. Tunti oli kuiten­kin liian lyhyt aika tiimil­le teräs­täy­tyä haaroi­hin kohdis­tu­via iskuja vastaan, joten lähdim­me harjoit­te­le­maan pareit­tain toistaen yhä kasva­via liike­sar­jo­ja. Yksipuo­li­sis­ta lyönneis­tä siirryt­tiin vastais­kui­hin, lähes­ty­mi­siin ja kevyi­siin tönäi­syi­hin. Liikkei­den välissä ohjaa­jat valot­ti­vat oppien histo­ri­aa ja käytän­töä tiimin seisoes­sa rivissä miekat terät kohdis­tet­tu­na maahan. Aika kävi nopsaan lyönte­jä opetel­les­sa, välillä vaihtaen aseita ja pareja. Tunti todel­la­kin tuntui lopulta liian lyhyel­tä ajalta syven­ty­mi­seen, mutta parem­paa esima­kua on vaikeaa hakea, varsin­kin kun ohjaa­jat pitivät lopuksi pari kunnon kaksin­tais­te­lua haarnis­koin ja yhden käden sapelein aseis­tet­tui­na. He haastoi­vat meidät huomaut­ta­maan jos näkisim­me iskun ruumii­seen, mutta oli hyvä jos edes kamera sai taltioi­tua heidän liikkeen­sä tarkas­ti.

Harjoit­te­lu­ker­ras­ta jäi erittäin vaikut­tu­nut tunne. Itse olin aina luullut miekkai­lun olevan vähän kadon­nut laji, mutta ohjaa­jien mukaan taiste­luop­pai­ta on säily­nyt keskia­jal­ta asti yllin kyllin. Jopa Fioren itse ohjeis­ta on säily­nyt neljää erilais­ta kopiota. Histo­rial­li­nen miekkai­lu harras­tuk­se­na on alkanut kokea suurem­paa kiinnos­tus­ta, ehkä osittain eri medioi­den kautta, joissa histo­rial­li­nen lähitais­te­lu valtaa enemmän ja enemmän alaa. Kaksin­tais­te­lu sisäl­tää paljon enemmän tekniik­kaa kuin osasin edes odottaa aiemmin ja tämä oli vain kurkis­tus pinnan alle. Seura opettaa myös viikin­kia­jan taiste­lua, jousiam­mun­taa ja hevos­ten selästä taiste­lua. Tämän tunnin jälkeen ainakin omat käsityk­set kaksin­tais­te­lus­ta olivat muuttu­neet hyvin suures­ti.

Toden totta, mikäpä muu riisuu ennak­ko­luu­lo­ja yhtä tehok­kaas­ti kuin kaksi­puo­li­nen mättä­mi­nen?

-Ink-tiimin media­hes­su, Veeti