ÄLÄ TIPU ‑KAMPANJA: KOKEMUSTARINOITA

 Tanssitaiteilija, koreografi ja tanssinopettaja Mimmi Salo. Jyväskylässä 16.4.2025. Haastattelijana Sampsa.

Hänellä oli sisäi­nen palo tanssiin, jota ei voinut vastus­taa. Vaikka hän kokeili muita­kin aloja, tanssi veti aina takai­sin. Se oli kuin kutsu­mus, joka ei jättä­nyt rauhaan.

Hän ei ole vaihta­mas­sa alaa.

Hänen mieles­tään alalle pääsy ei välttä­mät­tä ole kaikkein vaikein­ta, mutta alalla pärjää­mi­nen vaatii sinnik­kyyt­tä ja sitkeyt­tä. Se ei ole helpoin tie, mutta se voi olla sitäkin palkit­se­vam­pi. Hän kävi lukion, jonka jälkeen hän piti viisi välivuot­ta. Tämän jälkeen hän suorit­ti vuoden mittai­sen tanssi­kou­lu­tuk­sen, joka johdat­ti hänet syvem­mäl­le alalle. Häntä ovat tukeneet kolle­gat, ystävät, hänen siskon­sa, opetta­jat sekä Keski-Suomen Tanssin Keskus. Kaikki nämä tahot ovat olleet suuri tuki ja kannus­tus hänen matkal­laan tanssi­tai­tei­li­jak­si.

Kyllä, joskus hänen omat lähei­sen­sä saattoi­vat epäillä tai vastus­taa hänen unelmaan­sa. Silti hän piti kiinni tavoit­tees­taan ja jatkoi eteen­päin.

Koulu­tuk­sen päätty­mi­nen oli sellai­nen hetki. Se sai hänet pohti­maan tarkem­min tulevai­suu­den suuntaa – mitä hän todella haluaa tehdä, missä hänen intohi­mon­sa ja voiman­sa ovat. Tanssi­tai­tei­li­jan työ ei ollut hänen varsi­nai­nen suunni­tel­man­sa tai näky lapsuu­des­sa – pikem­min­kin se oli salai­nen haave, jota hän ei silloin uskal­ta­nut vielä sanoa ääneen. Nuorem­pa­na häntä kiinnos­ti psyko­lo­gin työ. Se oli hänen varsi­nai­nen urasuun­ni­tel­man­sa ennen kuin tanssi otti vallan. Hän kannus­taa nuoria menemään rohkeas­ti kohti sitä, mikä heitä aidosti kutsuu. “Aina voi vaihtaa suuntaa myöhem­min,” hän muistut­taa.

Nykyään hän osaa käyttää aikansa viisaam­min ja suunni­tel­la tekemi­sen­sä parem­min. Kokemus on opetta­nut hallit­se­maan kokonai­suuk­sia ja toimi­maan tarkoi­tuk­sen­mu­kai­sem­min.

Muuramen etsivä nuorisotyöntekijä, Maija Puhto Muuramessa 17.4.2025 kello 9.00.  Haastattelijana Jenna.

Pienenä Maija haavei­li laula­jan urasta, mutta varsi­nai­sia urasuun­ni­tel­mia ei silloin vielä ollut. Vapaa-ajallaan hän harras­ti pianon­soit­toa ja partio­ta. Ajatus nuori­so­työs­tä heräsi seura­kun­nan kautta, ja yhtei­söl­li­syys sekä ihmis­ten kohtaa­mi­nen vetosi­vat häneen suures­ti.

Maija tiesi halua­van­sa työsken­nel­lä nuorten parissa jo perus­kou­lus­sa. Ammat­ti­kou­lus­sa hänen opetta­jan­sa kertoi erilai­sis­ta jatko-opinto mahdol­li­suuk­sis­ta ammat­ti­kor­kea­kou­lus­sa, ja tämä rohkai­si Maijaa jatka­maan opinto­ja. Vanhem­mat suhtau­tui­vat hieman epäile­väs­ti hänen muuttoon­sa Helsin­kiin, mutta muuten he tukivat häntä. Kun Maija pääsi ammat­ti­kor­kea­kou­luun, hänen kaverin­sa olivat yllät­ty­nei­tä ja iloisia hänen puoles­taan.

Tulevai­suu­den suunni­tel­miin vaikut­ti, ettei Maija kyennyt tekemäs­tä fyysi­ses­ti raskas­ta työtä. Esimer­kik­si kehitys­vam­mais­ten kanssa työsken­te­ly ei ollut tämän takia mahdol­lis­ta. Maijan täti ja kummi­tä­ti työsken­te­li­vät myös sosiaa­lia­lal­la, ja Maija seuraa heidän jalan­jäl­ki­ään. Kukaan ei varsi­nai­ses­ti ole vastus­ta­nut hänen ammatin­va­lin­taan­sa. Nuori­so­työn­te­ki­jäl­tä vaadi­taan nykyään korkea­kou­lu­tus­ta. Hakijoi­ta on paljon niin koului­hin kuin työpaik­koi­hin­kin.

Ensin Maija opiske­li nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaa­jak­si. Tämän jälkeen hän jatkoi opinto­jaan ja valmis­tui sosio­no­mik­si sekä kirkon nuori­so­työn ohjaa­jak­si. Kesätöi­tä Maija on tehnyt kirkol­la, jossa hän oli mukana ohjaa­mas­sa rippi­kou­lu­ja, ja kehitys­vam­mais­ten ryhmä­ko­deis­ta. Myöhem­min hän työsken­te­li alaikäis­ten turva­pai­kan­ha­ki­joi­den ryhmä­ko­dis­sa ja teki erityis­nuo­ri­so­työ­tä seura­kun­nal­la. Maija oli mukana myös hankkees­sa, joka keskit­tyi koulua käymät­tö­mien oppilai­den tukemi­seen.

Ammat­ti­kou­lu vahvis­ti Maijan tunnet­ta siitä, että nuori­so­työ oli juuri oikea ala hänelle. Hän kokee, että työko­ke­mus­ta arvos­te­taan ehkä vähän liikaa­kin, mutta toisaal­ta hän itse oli saanut töitä melko helpos­ti. Eri työpaik­ko­jen kautta Maijal­le oli kirkas­tu­nut, mitä hän halusi tehdä, ja mitä ei. Työhaus­sa hän käytti enimmäk­seen viral­li­sia alusto­ja, kuten Mol.fi:tä eli nykyis­tä Työmark­ki­na­to­ria.

Toisel­ta asteel­ta valmis­tu­val­le ja työelä­mään suuntaa­val­le Maijal­la on seuraa­via vinkke­jä: kannat­taa olla oma itsensä, ei pidä jäädä yksin huolien kanssa, ja apua kannat­taa aina pyytää. CV kannat­taa näyttää jolle­kul­le ja pyytää palau­tet­ta. Työko­kei­lui­hin kannat­taa suhtau­tua avoimin mielin, vaikka ne koetaan­kin joskus “ilmai­se­na työnä”. Ne ovat arvok­kai­ta työko­ke­muk­sia jotka voivat ratkais­ta työpai­kan saami­sen myöhem­min elämäs­sä. Maija muistut­taa myös että etsivä nuori­so­työ on aina apuna!

Lisa Enckell, yliopistopappina ja työnohjaajana nyt 4v, aikaisemmin radion kulttuuritoimittajana Ylessa 12v, Kirkon Viestinnässä 10v Ylen hartausohjelmien ja Horisontti-ohjelman toimittajana. Haastattelijana Mesi.

“Eksyin“opiskelemaan teolo­gi­aa, kun en päässyt lukemaan histo­ri­aa enkä psyko­lo­gi­aa. En enää ehkä vaihda alaa. Jatkan työnoh­jaa­ja­na eläköi­ty­mi­sen jälkeen. Riippuu asentees­ta kuinka vaikeaa tälle alalle on päästä ja kärsi­väl­li­syy­des­tä. Ehkä helpom­pi kuin insinöö­rik­si tai lääkä­rik­si. Perus­kou­lun jälkeen olen tehnyt vaikka mitä. Kaiken­lais­ta kannat­taa tehdä ja pitkä­jän­tei­ses­ti kokeil­la. Monet viisaat ihmiset ovat vuosien varrel­la olleet tukena  mutta aika itsenäi­ses­ti olen tehnyt valin­to­ja ja kulke­nut omaa polkua. järke­vää urasuun­nit­te­lua ei ole koskaan ollut. Isoisä ja isä kysee­na­lais­ti­vat teolo­gian ja kirkon kuvioi­ta. Monet kerrat olen joutu­nut säätä­mään ja muutta­maan suuntaa. Lasten vakavat sairau­det, avioero, yksin­huol­ta­juus, tiukka talous, vanhem­pien muisti­sai­rau­det jne. tällai­nen ala ei ollut mieles­sä nuorena. Halusin näytte­li­jäk­si ja tuote­suun­nit­te­li­jak­si lukio­lai­se­na. Ei kyllä ollut riittä­vää rohkeut­ta tai intohi­moa suuntau­tua sitten alalle.

Vinkke­jä toisel­ta asteel­ta valmis­tu­vil­le: Hae rohkeas­ti erilai­sia työpaik­ko­ja ja etenkin sellai­sia töitä mitkä kiinnos­taa. Kaiken­lais­ten töiden avulla voi oppia uutta ja joka valmis­taa seuraa­vaan työhön. Kotiin ei kannata jäädä mureh­ti­maan ja makoi­le­maan. Vähäksi aikaa voi lähteä ulkomail­le vaikka erilai­siin vapaa­eh­tois­töi­hin, jossa saa ruuan ja asunnon. Itse en koskaan ole keskit­ty­nyt minkään­lai­sen urapo­lun luomi­seen vaan tärkein­tä on ollut tehdä töitä/opiskella sellais­ta mikä kiinnos­taa ja jossa voi olla totta

Ylellä olin toimit­ta­ja­na juuri ennen yliopis­to­pa­pik­si hakeu­tu­mis­ta ja sitä ennen olin Kirkon viestin­näs­sä

Ensim­mäi­sen vakivi­ran Lisa sai Kirkon viestin­näs­tä toimit­ta­ja­na työsken­nel­ty­ään ensin 10 vuotta valmis­tu­mi­sen­sa jälkeen erilai­sis­sa sijai­suuk­sis­sa niin ulkomail­la kuin kotimaas­sa. Viimei­sim­mät neljä vuotta ovat kuluneet yliopis­to­pap­pi­na ja työnoh­jaa­ja­na. Hän ei enää usko vaihta­van­sa alaa, vaan aikoo jatkaa työnoh­jaa­ja­na myös eläköi­ty­mi­sen jälkeen.

Nuorena Lisa ei ajatel­lut pääty­vän­sä tälle alalle. Lukio­lai­se­na hän haavei­li näytte­li­jän tai tuote­suun­nit­te­li­jan urasta. Hän ei kuiten­kaan kokenut, että olisi ollut tarpeek­si rohkea tai intohi­moi­nen lähteäk­seen niille aloille. Myöhem­min Lisa “eksyi” opiske­le­maan teolo­gi­aa, kun hän ei päässyt lukemaan histo­ri­aa eikä psyko­lo­gi­aa. Monet viisaat ihmiset tukivat Lisaa vuosien varrel­la, mutta valtao­sin hän teki valin­tan­sa itsenäi­ses­ti ja kulki omaa polku­aan. Järke­vää urasuun­nit­te­lua hänellä ei koskaan ollut. Isoisä ja isä suhtau­tui­vat kriit­ti­ses­ti teolo­gi­aan ja kirkon kuvioi­hin.

Lisa kokee, että alalle pääse­mi­nen riippuu asentees­ta ja kärsi­väl­li­syy­des­tä, mutta on ehkä helpom­paa kuin insinöö­rik­si tai lääkä­rik­si koulut­tau­tu­mi­nen. Perus­kou­lun jälkeen Lisa teki monen­lai­sia töitä. Hän kokeili rohkeas­ti erilai­sia asioita ja uskoi, että kaiken­lais­ta kannat­taa tehdä pitkä­jän­tei­ses­ti. Elämä toi mukanaan myös monia haastei­ta. Usein Lisa joutui säätä­mään ja muutta­maan suuntaa. Hän kohtasi esimer­kik­si lasten vakavat sairau­det, avioeron, yksin­huol­ta­juu­den, tiukan talou­del­li­sen tilan­teen ja vanhem­pien muisti­sai­rau­det.

Toisel­ta asteel­ta valmis­tu­via Lisa neuvoo: “Hakekaa rohkeas­ti erilai­sia työpaik­ko­ja, etenkin sellai­sia, jotka oikeas­ti kiinnos­ta­vat. Jokai­nen työ opettaa jotain ja voi valmis­taa seuraa­vaan vaihee­seen. Kotiin ei kannata jäädä mureh­ti­maan ja makoi­le­maan. Voit lähteä vaikka ulkomail­le tekemään vapaa­eh­tois­töi­tä, joissa saa ruoan ja majoi­tuk­sen. Itse en koskaan keskit­ty­nyt urapo­lun luomi­seen, vaan tärkein­tä minulle on ollut tehdä ja opiskel­la sellais­ta, mikä tuntuu omalta.”

Jutun toimit­ti­vat Ink-tiimin kampan­ja­ryh­män nuoret.